Puolenkuun höpötykset

Tuli todettua, että hätä keinot keksii. Perheessä päädyttiin juhlimaan  äitienpäivää vähän tyyriimmän kaavan mukaan. Enhän siinä vaiheessa voinut sanoa, että en ole osallistumassa. Ovela kettu kun olin, niin sain käytännössä siskoni maksamaan menoni. Tietenkin huijaamatta.

Jatkoin kaappien läpikäymistä, jonka aloitin joskus kuukausi sitten. Se projekti nyt näköjään vähän kestää, mutta ihan sama. Vielä olisi yksi huone ja sitten varasto käymättä läpi. Varastossa tiedän olevan paljon tavaraa, jota en tarvitse. Mutta se on kiva kesäpäivänä käydä läpi pihalla. Nyt sain yhden huoneen kaapeista neljä pussia roskaa heitettäväksi pois. Tosi paljon, kun miettii että olen tässä vuoden vasta asunut. Ja muka muuttaessa heitin tavaraa pois. Onnekseni löysin myös muutaman tuotteen, josta sisko maksoi suunnilleen sen verran kuin menot oli. Hyvä diili. Jos ne tavarat oli mulla kaapissa, niin niiden arvo siellä oli nolla. Nyt niiden arvo oli äitienpäivän juhlat.

Vähän haaveilin jo maksujen maksusta. Että jotain pitää keksiä itselle ns palkkiota, kun summa pienenee. Ihan silkkaa hulluutta, että velan maksusta saa palkkiota. Mutta ainakin osa seuraavista tuotteista on tarpeellisia. Tein sen näin:

Kulutusluotto alle 10000 = tuohon tyhjään kukkaruukkuun kasvin hankkiminen. Maksimissaan menee 20 euroa.

Kulutusluotto alle 5000 = saan tilata hupparin. Tällä hetkellä luottohuppari, joka on käytössä ainakin 300 päivää vuodessa jossain määrin, on 5 vuotta vanha. Vielä on ehjä pääosin, mutta kyllä elämä siihen on tahrat jättänyt. Tiedän jo hupparin minkä haluan. Maksaa noin 50 euroa. Luultavasti on tulossa joululahja-aikaan, että kaksi kärpästä yhdellä iskulla. 

Kulutusluotto maksettu = saan tilata taulun seinälle. Yksi seinä on ihan tyhjä ja se huutaa kuvaa. Tai sitten mulla on joku pesänrakennusmeininki kevään kunniaksi. Tämänkin tiedän minkä haluaisin. Maksaa noin 100 euroa.

Kaikki lainat maksettu = uusi ruokailuryhmä. Tuosta nyt hajosi taas yksi tuoli. Että olisi kiva, jos olisi edes tuoli, jonka päällä voisi hyvillä mielin istua. Ja saas nähdä, että pysyykö pöytä ehjänä tähän asti. Pöydän ja tuolien, joita aion hankkia, ei tarvitse olla uusia, mutta pitää olla kiva ja hyvä. Budjettina yhden kuun lainoihin mennyt summa.

Sellaista unelmointia tulevaisuudesta. Jännäksi käy, että kehtaanko ja raaskinko silti ainakaan noita ns. turhimpia hommata. Ehkä tärkeintä on, että on ne unelmat. 

Nyt kuitenkin paluu tähän pennin venytykseen. Viikkobudjetit on nyt pitäneet, vaikka olin ajatellut, että ensimmäisen kahden viikon viikobudjetti ruokaan olisi 10e/ vk ja jälkimmäisten 20e. On kuitenkin mennyt 30 euroa,  että loppukuusta pitää toinen viikko elää 10e budjetilla. Ei pitäisi olla ongelma.

Muokkasin muuten ruokailua. En vaan saanut ruoasta hyvän makuista kun sen pakastaa. Kyllä sillä yhden kuun pärjäsi, mutta alkoi se suoraan sanoen vituttaa, kun alkujaan hyvänmakuinen ruoka maistui tiskirätiltä. Ja kun en kerta osaa pakastaa, niin nyt teen yhteensä 8-10 annosta kerrallaan. Pakkaan ne pakastinpurkkeihin, mutta säilytän ne jääkaapissa. Paljon paremman makuista, jopa sinä viidentenä päivänä. Purkkeihin laitto auttaa siihen, että annoskoot pysyvät hyvänä. Huomaan, että jos on kova vauhti päällä esim töissä tai muuten puuhastellessa, niin jää helposti syömättä. Se kostautuu parin päivän päästä kamalalla mättönälällä. Tälleen on hetkellisesti jopa sellainen fiilis, että hallitsee elämää siten kun "pitäisi".

Olen myös päässyt positiivisempaan suuntaan niiden kulujen kanssa. En tiedä miten olen saanut itse yksinkertaisen laskun laskettua päin persiettä, mutta siis tämän kuun summa oli jo alle 80 euroa. Eli melkein 6 euroa kuluista pois kuussa. Ja lyhennys oli vielä vaan sen 590 e. Nythän pääsen nostamaan tuota summaa jo toukokuussa, kiitos niiden aiempien ylitöiden. Mietin jo vähän tulevaisuuteen,  että vaikka kulut laskee, niin silti laittaisin jonkun tietyn summan ekstraa ruoka ja bensabudjetista. Halu saada laina hoidettua on suuri. Haluan sen vapauden, että voisin vaihtaa työtehtävää. Nyt huomaan, että aivot ei edes anna mahdollisuutta miettiä asiaa, eli en tiedä mitä haluaisin tehdä. Toki tässä maailman tilanteessa ei ehkä pieneen hetkeen kannata mitään riskejä ottaa. Että se reilu puoli vuotta on hyvä aika vetää jäähyä. Sittenhän erorahoilla saisi jo maksut maksettua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikkobudjetti ja 5 taloustekoa

Tuhka tuuleen

Rahatilanteen interventio