Nyt luvassa henkistä pohdintaa, eli skippaa teksti, jos ihan vaan tiukka valuutta kiinnostelee. Lisäksi teksti on pitkä kuin nälkävuosi. Huhhuh. Että ei haittaa, jos ei jaksa lukea. Hyvä että sen jaksoi pohtia, saati kirjoittaa. Stressaajan aivot kuitenkin napsahtivat seuraavaan asentoon!
Rahat piti jättää kesältä pohtimatta ja sen suoritusstressausvaihteen päästinkin vapaalle. Money comes, money goes. It's just numbers! Töissä on hieman vapaampaa (ihanaa), niin ajatuksille on avautunut mahdollisuus kulkea. Ja nyt tätä ensimmäistä kertaa kirjoittaa minä, ihan inhimillinen, huumorintajuinen ja rento tyyppi. Ei ääriinsä viritetty virtahevon häntä, joka on valmis sprinkleröimään stressikakkaa ympäriinsä.
Mitä siis olen tehnyt? No, lukenut blogeja ja miettinyt mitä muuta elämä voisi olla kun kohtalaisen tiukkaa rahakuria, palkkapäivästä palkkapäivän elämistä ja kaiken energian rahalle antamista. Tein jotain, mitä en oikeasti ole onnistunut tai uskaltanut tehdä pitkään aikaan. Unelmoin ja suunnittelin parempaa elämää.
En muista että olisin eläessäni elänyt näin "tylsää" elämää kuin nyt. Toki en tästä valita, koska tässä mun just nyt pitäisi olla. Kuitenkin ne seuraavat askeleet nyt pään sisällä kummittelee. Yksi aikakausi on tulossa taas murrokseen ja uusia ovia alkaa näkyä. Tämä rahahässäkkä on yksi, isohko, osa tätä aikakauden loppua.
Nämä on vielä vähän sekavia ajatuksia, joita koetan aina seurata kunnes kärpäsen keskittymiskyvyllä varustettuna tarraan jo seuraavaan leijuvaan ajatukseen ja etenen kuin Tarzan ajatusliaaneilla. Mutta koetetaan tehdä tästä mielen sekamelskasta edes jotenkin ymmärrettävää ulosantia. Sellaista, että vuoden päästä lukiessa pystyn katsomaan, mitä oikeasti olen miettinyt ja pohtimaan että mitä toteutui ja miten. Se on kaikkein hauskinta, kun huomaa miten se ajatuksen pätkä toteutuu elämässä ihan eripäin kuin sitä tässä vaiheessa osaa edes ajatella. Niinpä näitä ajatuslankoja:
1. Luin "kateellisena" muiden säästöjuttuja. En siis oikeasti kateellisena, mutta kuitenkin harmittelin rähmällään olevaa talouttani. Toki siis monella oli vastaava tilanne kuin minulla ja olivat ottaneet strategiakseen maksaa velkoja kohtuullisesti, säästää ja kuluttaa (kyllä, samanaikaisesti. Liian monimutkaista matikkaa itselleni). Minä en pääse ihastelemaan sijoituksiin työntämiäni rahoja tai puskurin kasvua, kun raha menee lainoihin. Numeroiden pieneneminen ei anna niin suurta tyydytystä kuin numeroiden kasvaminen. Päätin kuitenkin pohtia asiaa toiselta kannalta. Eli siltä, että velkojen maksaminen on säästöä. Pikaisella laskulla totesin, että käytän (Asuntolaina, opintolaina ja kulutusluotto) maksuun 56-60% nettotuloista = 1564 e/kk. Ja kun katson sitä noin, niin tuntuu aika hienolta. Toihan on älytön summa. Ja vuoden päästä toi summa on mahdollista miettiä uusiksi. Tai siis noin puolet tuosta tulee "vapaaksi" rahaksi, kun kulutusluotto loppuu. Pärjään siis oikeasti tosi hyvin. Hyvä minä. Jeejee!
2. No, mihin rahaa sitten pitäisi käyttää. Luin niitä muiden tekemiä blogitekstejä, joita olin jo kerran lukenut. Sieltä paistoi enemmän tai vähemmän sanoma, mitä en ollut osannut ehkä aikaisemmin lukea: kaikki säästöt ja rahan keräämiset ei ole tuoneet ihmisille onnea. Riippumatta niistä summista, mitä oli salkuissa ym tai kuinka raivopäisesti velkoja oli maksanut. Kellään ei koskaan ollut tarpeeksi rahaa ollakseen onnellinen. Ja niin kauan kun elämää katsoi rahan kautta, siitä oli aina pula.
Aika vähän ihan sijoitusblogeja olen lukenut, kun se tuntuu aika kaukaiselta ajatukselta. Enkä oikeastaan halua siihen maailmaan ehkä upotakaan. Joku sijoitusbloggaaja tajusi, että rahan perässä juokseminen aiheutti masennuksen. Ymmärrän täysin tuon tilanteen. Noin 10 vuotta sitten tein töitä, joissa oli hemmetinmoinen palkka ja koko ajan piti saavuttaa enemmän. Eikä siinä mitään, olen onnellinen että sai kokea kaiken mitä koin. Kuitenkin loppujen lopuksi kiipeäminen korkeammalle tavoitteelle ei enää palkinnut. Siellä oli vastassa vain tyhjyys, vaikka oletti olevan palkinto ja onnellisuus. Sellaiseen elämään en ole valmis enää palaamaan. Tunnistan sen mahdollisuuden tässä rahan perässä juoksemisessa, saavutuksen päällä on vain tyhjää.
Summa summarum: mitä se stressitön palkkapäivä tarkoittaa? Vaikka velan päättymiseen on aikaa vielä yli vuosi, niin nyt tekemillä päätöksillä on iso vaikutus siihen, että missä seison silloin kun tuo omituinen vapaus alkaa. Nautin niistä teksteistä blogeissa, missä havahduttiin siihen, että raha ei tuo onnea. Se, että mikä tuo onnea, onkin sitten toinen kysymys.
3. Onnellisuus. Sellainen luonnollinen onnellisuus on vähän kadoksissa. Sen huomasin vasta, kun mieli antoi mahdollisuuden unelmoida ja pohtia muutakin kuin töitä ja rahaa. En toki ollut ainoa, kun blogeja luki. Sielläkin ihan samanmoisia virtahevon häntiä huiskutteli lainoja stressipäissään pois. Ainakin siihen asti, kunnes löytyi jotain muuta ja raha menetti ykköaseman kirjoituksissa, jonka jälkeen blogit yleensä sammuivat.
Naisbloggareiden (ainakin kolmen) polku johti haikaran käyntiin. Onnellisuus kasvoi, vaikka taloudellinen tilanne otti takapakkia. Elämään oli tullut raha-asioiden hoidon myötä järjestystä ja se käärö toi lopulta sitä haluttua oikeaa sisältöä. Oikeasti hymyilin, kun kaikkien niiden haasteiden ja itkujen jälkeen ihmiset löysivät paikkansa.
Itselle paikanlöytäminen on vielä todella puolitiessä. Tiedän, mitä en halua. Ehkä se on jo alku. Toivon, että tällaisena erakkonakin onnistuisin löytämään oman paikkani elämässä ja siten oman itseni olemassa olon tarkoituksen. Joskus huvikseen mietin esimerkiksi 5 sukupolven taakse, että kuinka monen ihmisen on täytynyt lisääntyä, jotta meikäläinen on syntynyt. Ja nyt minä täällä kuihdutan tämän sukupuun oksan kuoliaaksi piereskelemällä sohvalla ja miettimässä mitä sitä elämällään tekisi.
Kaikkeen tällaisen eksistentiaalisen kriisin kysymyksiin ei ole vastausta, mutta pienemmistä yksinkertaisista asioista voi aloittaa. Niistä seuraavat on lähitulevaisuuden parantavia ajatuksia.
4. Vapaa työ. Tämä on tärkeimpiä asioita mitä keksin itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Työ on kuitenkin 30% elämästä ja haluan sen olevan hyvää ja tarkoituksenmukaista. Ja siis pidän työnteosta. En ehkä loputtomiin 100% tunneilla, mutta se on sitä mitä toivottavasti kykenen rahalla (palkalla tai/ ja hyvällä ennakkobudjetoinnilla) ratkomaan: vähentää työtunteja ja stressiä. Haluan, että työnteko onnistuu missä vaan ja vapaammin milloin vain. Tällä hetkellä toimistolla pitää mahdollisesti mennä määrättynä tai sovittuna aikana. Toki siis ehkä kerran kuussa tms ja silloinkin voi keksiä hyviä syitä luistaa käynnistä. Kuitenkin sekin sitoo ja vaikuttaa elämään. Vaikka siis oikeasti on todella paljon parempi kuin ennen virusta. Silver lining pandemiassa.
Tämän hetken työ tuntuu vieläkin rankemmalta varmasti siksi, että en koe olevani ihan omassa työssäni. Raskas asiantuntijatehtävä ja pieni vika motivaatiossa. Ei hyvä. Mutta onneksi tilanteen korjaamiseen on annettu jo avaimet:
5. Olen päässyt työnantajan järjestämään lisäkoulutukseen, joka tulee kestämään ensi kevääseen. Sen avulla saan ehdottoman tärkeää työkokemusta ja koulutusta eri aiheesta, missä nyt teen töitä, vaikka aihe nykyistä tehtävää liippaakin.
Luulen, että vuoden vielä pärjään tässä pestissä, kun on tuo porkkana. Nyt minulla on miljoonan dollarin paikka tehdä itse koulutus hyvin ja osoittaa oma ammattitaito. Vuoden päästä voisi päästä toisella nimikkeellä tekemään tätä itseäni aina kiinnostanutta asiantuntijatehtävää, mutta johon ei aiemmin ollut järkevää ja kannattavaa mahdollisuutta. Sitä kun tekisi vuoden tai kaksi, niin olisi kuumaakin kuumempi työtekijä työmarkkinoilla. Tämä olisi tavoitetila sinänsä, että kykenisin valitsemaan työaikani ja myös työpaikkani esim juuri joustavan etätyön kantilta ja haluamillani tunneilla. Eikä siis nykyisestä firmasta tarvitsisi välttämättä lähteä. Kyllä siinä haastetta riittäisi pitkään.
Tämän vuoksi siis muutoksia pitää alkaa tehdä nyt, jotta vuoden päästä on parhaat mahdolliset lähtökohdat uuteen elämään. Lisäksi tuohon koulutukseen on olemassa maisteritutkinto, jota voisi ensi keväänä miettiä, että jaksaako hakea. Tai siis tarvitseeko. Tällä alalla työkokemus ja näytöt ovat tärkeitä, ei niinkään paperi. Mutta en sulje pois aikuiskoulutustuella esim puolen vuoden "sapattivapaata". Siltä se pelkkä koulu tuntuisi. Ilman ylimääräistä velkaa tuokin olisi taloudellisesti mahdollista.
6. Yksi mieleenpalaava unelma on retkeilyauto ja siinä ainakin osittain asuminen. Puskaparkeerauksilla kesä (aurinkopaneelit tuottaa sähkön) ja talveksi piuhaan. Eli en todellakaan miksikään karavaanariksi karavaanariparkkiin vaan keskelle luontoa itsekseen.
Suomen lisäksi haluaisin matkustaa pitkin Eurooppaa juurikin autolla ja autossa eläen. Olen elämässäni matkustanut todella paljon, pääasiassa töihin liittyen, mutta vaikka pari päivää olisi ollut aikaa olla kohteessa, niin en ole saanut siitä mitään irti. En ymmärrä kaupunkeja tai niiden nähtävyyksiä. Ymmärrän enemmin luontoa ja paikallisten ihmisten kanssa vietettyä paikallista elämää. Esimerkiksi olen ajanut paljon Kroatian ja Bosnia-Herzegovinan alueella. Upeaa vuoristoa, mutta siis ajanut siitä läpi, jotta pääsisimme "perille". Minä olisin mieluusti jäänyt sinne vuorille nauttimaan luonnosta.
Lisäksi ehdottomasti kiinnostaisi retkeilyautoilun lisäksi tai sijasta elää muutama kuukausi jossain vuokravillassa Etelä-Euroopassa. Vuosittain voisi vaihtaa maata ja paikkaa. Siis ei missään suomalaisten keskellä Aurinkorannoilla, vaan jossain hiljaisessa maisemassa ja omassa rauhassa
Tämä on vain unelma toistaiseksi, joka toteutuu sitten siinä muodossa kun toteutuu ja milloin toteutuu. En edes tiedä, mitä verottaja tällaisesta monen kuun "vailla vakituista asuntoa" menosta tai useamman kuun eri maassa asumisesta tykkäisi tai miten missäkin maassa saa puskaparkkeerata.
Vanhin koira on elämänsä kulkenut kanssani missä itse olen ollut. Heti 9 viikon ikäksenä. Hänellä on suunnaton luotto omistajaansa ja aina vaan katsoo minua ja toteaa, että "ihan mihin vaan, kunhan ollaan yhdessä". Kuitenkin hän on jo vanha ja nilvelrikkoinen. Täällä nykyisessä kodissa, joka on todella rauhallisessa paikassa, koko koiran olemus on rentoutunut ja hän hymyilee pihalla kulkiessaan. Tänään pällisteltiin pitkä pätkä tiellä olevaa siiliä. Lopulta siili jatkoi omaa matkaansa ja me omaamme. Vanhus on ollut aina minua varten ja näin ollen koen, että olen velkaa hänelle loppuelämän onnellisuuden. Eli ennen kun mitään yllä olevaa matkailuhaavetta toteutan, niin asun ja olen tässä kunnes on aika päästää tuosta uskollisesti palvelleesta parhaasta ystävästä. Uskoisin, että ei tässä montaa vuotta mennä. Tietenkin toivon mahdollisimman pitkää aikaa, eihän sitä parhaasta ystävästä halua luopua.
7. Konkretiaa kuitenkin voin toteuttaa. Ensi kesänä rahaa pitäisi jäädä velkojen maksun jälkeen ja voitaisiin oikeasti tehdä jotain reissua ja puuhaa. Näin ollen ensi kesäksi vuokraan retkeilyauton viikoksi ja kokeilen että onko minulla yhtään realistinen kuva elämästä tienpäällä. Siihen varmasti myös tuo vanhus lähtee mielellään mukaan. Mennään vaan sen ehdoilla. Pysytään Suomessa ja tehdään luontoretkeilyä.
Tuo on kiva konkreettinen suunnitelma. Kokonaisuudessaan haluan parantaa elämänlaatuani. Se, että tuleeko se tarvitsemaan mitenkä sitä rahaa, jää nähtäväksi. Joten:
8. Ilon ja merkityksen löytäminen lopulle ajalle kulutusluoton maksuun. Toki tämä blogi on tarkoitettu lähinnä vaan rahan ympärillä olemiseen, mutta eipä siitä haittaakaan ole, jos hitusen koettaa tuoda kirjoituksiin inhimillisyyttä ja sitä ihan oikeaa elämää. Olisi se surullista, jos seuraava(kin) elämän vuosi menisi jotain niinkin toissijaista asiaa stressaten ja jatkuvasti miettien kuin raha. Mulla on tässä opittavaa.
Sellainen Tarzanin liaanirata tällä kertaa. Here we go!