Yli 30tuhatta euroa. Ei hyvänen aika. En ole koskaan aikaisemmin noita maksuja uskaltanut laskea. Nyt nousi jostain mieleen käydä katsomassa omaa asiakkuuttaan. Ehkä oli sitten aika tämäkin kohdata.
Ulosoton onnettomana asiakkaana olen ollut 12/2015 - 06/2019. Eli kolme ja puoli vuotta. Ne oli ne karmeimmat vuodet elämässä. Tohon päälle oli kuitenkin 20 tonnia muuta lainaa ja lisäksi suurimman osan ajasta ylihintainen asunto, joka oli pakko maksaa. Ainakin niin ajattelin silloin.
Pohjimmiltaan hakeuduin tuonne sivulle, sillä halusin tarkistaa oman ulosotto-otteen. Katsoa, että kaikki maksettu. Ja kaikkein tärkeintä: SE päivä sieltä lähenee. 27.6.2023 tuolla tulosteella ei ole mitään. Nada. Nichts. Ei yhtään mitään. Nyt asiat meni vielä neljälle sivulle. Veroja, alveja ja ylleja ja kaikkea sellaista. Sinänsä olen siinä kaaoksessa ollut fiksu, että tajusin päästää nämä ulosottoon ja maksoin kaikki, mistä olisi voinut tulla seuraamuksia.
Mitäs ajatuksia toi herättää? Hmm. Pienen pieni ahdistus, kun edes näkee tuon Ulosoton logon. Toisaalta tällä kertaa itse hakeuduin sitä katsomaan, eli kohtaamaan sitä haastetta. Ei ollut odottamassa postilaatikossa. Se oli ehkä kauheinta. Se jokapäiväinen stressihetki, kun posti tuli. Ja se onnen hetki perjantaina, kun tiesi, että kahteen päivään ei tapahdu tuskaa. Summa yllätti, kun olen koko ajan miettinyt, että UO kautta olisi kulkenut noin 20 tuhatta euroa. Summahan ei ole tullut kerralla, vaan kun vanhoja on maksettu, niin uusia on mennyt maksuun. Nyt odotan vaan entistä enemmän kesäkuuta, että tuon voin katsoa tyhjänä.
Ajatukset on kyllä muuttuneet. Ulosotto tai että sen asiakkaana on joskus ollut, ei enää tunnu niin pahalta kuin vielä esimerkiksi puoli vuotta sitten. Koin olevani pitkään täysin arvoton ja kolmannen luokan kansalainen, kun olin itseni tuollaiseen tilanteeseen päästänyt. Sehän oli jotain, mikä tapahtuu muille, ei itselle. Muthan kasvatettiin paremmaksi ja fiksummaksi. Nyt ajattelen enemmänkin, että se on vaan elämää. En kyllä ikinä vanhemmilleni tätä kokemustani tule kertomaan. Ja koska en heille, niin en sisarillekaan. Eli edelleen se kasvatustapahäpeä on ja pysyy. Onneksi elämässä on muitakin kuin perhe. Sellaisia pehmeämpiä ihmisiä. Tai ehkä niin, että itse voi olla pehmeämpi.
Ei oikeasti tarvitse olla mitenkään "huono" ihminen, että ulosottoon joutuu. Siis, että ei läheskään kaikki ulosotossa olevat elä yli varojensa ja tilaa osamaksuilla ilman mitään ajatusta maksaa niitä jne. Ei kaikilla ole elämän hallinnan ongelmia. Ulosottoon voi joutua kuka tahansa, kenenkään ei pitäisi ylpistyä tämän suhteen. On sairauksia ja kaiken maailman muita potkuja, mitä elämä antaa.
Oli miten oli, ulosotossa olevat ihmiset on ihmisiä siinä missä muutkin. Hengittäviä, tuntevia ja ennen kaikkea arvokkaita. Jopa minä. Jopa minä.
Ja mä selvisin siitä.
Huikeen urakan oot jo suorittanut, kuvitteellista hattuani nostan sinne.
VastaaPoistaKiitti. Aina, kun tuntuu, että jumittaa ja mikään ei etene, niin on hyvä vilkaista vähän peräpeiliin ja katsoa minkälaisen matkan sitä onkaan kulkenut. Ja joskus pitää vilkuilla, että voi sitten jättää tuonkin kuorman selästään menneisyyteen ja jatkaa selkä pystyssä ja kevyempänä tulevaan.
PoistaUlosoton mukanaan tuoma häpeä ja katumus on jotain niin rajua että sitä on vaikea edes yrittää sanoittaa kenellekään joka sitä ei ole itse kokenut. Aikanaan kun perintäkirjeitä alkoi saapumaan tuntui että puristuu kuoliaaksi. Jossain kohtaa perintäkirjeiden rinnalle alkoi tulemaan postia käräjiltä, tuntui että kaikki on lopussa ja ainoa mahdollisuus on game over. Monen monta kertaa on tullut toivottua että aikakone olisi jo myynnissä ja voisi käydä tekemässä korjausliikkeitä menneisyydessä. Niiden korjausliikkeiden ei edes olisi tarvinnut olla kovin radikaaleja - pieni herättely oikealla hetkellä, joku yksittäinen valinta toiseen suuntaan. Olisi pitänyt osata sanoa ei - edes itselleen. Ja näiden kaikkien maksujen, luottotietomerkintöjen ja ahdistusten kanssa on kuljettava vuosia - jopa vuosikymmeniä. Omia virheitä toki kaikki, itse niistä pitää vastuu ja seuraukset kantaa. Välillä se kannettava taakka vain on kohtuuttoman raskas. Sinun tarinaasi on mukava seurata. Pitkän matkan olet jo kulkenut ja toivottavasti edessäsi on valoisa tulevaisuus.
VastaaPoistaKiitos kommentista <3. Tuo on hyvin kirjattu, että "tuntuu että puristuu kuoliaaksi". Mietin vielä pitkään tuon oman kirjoituksen jälkeen, että oikeasti muistan todella tarkasti sen äärimmäisen onnellisuuden tunteen sen perjantain postintulon jälkeen. Aika surullista, että on yksi hetki, jolloin on ollut mahdollisuus hengittää ja olla edes hetken onnellinen. Eli koko arkiviikon oli juuri tuossa puristuksessa, kun ei tiedä mitä sieltä postista tulee. Että välillä todella oli olo, että game over. Mulle tuli vielä paljon kirjeitä ja pitkällä ajalla, varmaan nelisen vuotta putkeen. Veroilla kun menee kauan ennen kun oikeasti niitä aletaan periä. Sitten jossain vaiheessa alkoi tulla niitä kuitteja, jolloin ilmoitus oli periaatteessa positiivinen, mutta silti sitä stressasi. Vasta ihan loppuvaiheissa mulla alkoi nuo tulla sähköisesti. Kaikkein ärsyttävintä oli, kun ei tiennyt, että paljon niitä summia sinne vielä olisi tulossa. Muistan, kun summa oli jotain 5000e (ja oli jonkunlainen toive ja ajatus, että selviän tästä) ja sit tulikin joku 4000 e lisälasku jossain vaiheessa, niin se oli pieni maailmanloppu. Tai ei pieni, vaan iso. Tuo on hyvä pohdinta, että muuttaisiko elämässään jotain, ottaisiko sen aikakoneen käyttöön. Jotenkin olen ajatellut, että näin sen piti mennä. Että jos en olisi tuota polkua kulkenut, niin multa puuttuisi nyt elämästä hienoja juttuja ja mahdollisesti vielä hienompi tulevaisuus. Mutta jos tätä olisi kysytty multa silloin, kun olin pahimmassa suossa, niin olisin ottanut ihan varmasti ihan heti sellaisen laitteen käyttöön. Tiedän, että sulla on pitkä matka vielä edessä urakkaa, niin sulla on muutama loistava tukipilari tässä: sä olet löytänyt ihmisiä, jotka on samassa tilanteessa. Mä olisin ollut erittäin onnellinen, jos olisin tajunnut, että on muitakin ja niitä, jotka selvinneet. Lisäksi kun luen sun blogia, niin sulla on ihastuttava teoreettinen/ matemaattinen katselukanta tähän asiaan. Eli vaikka sitä rahaa häviää sinne ulosottoon vielä pitkään, niin mun silmään näyttää, että sun elämä on jollain tavoin "hallussa". Että et vaikuta olevan ihan hukassa. Toivon sinullekin valoisaa tulevaisuutta, vaikka se ulosotossa vielä vierähtää. Jos sitä vaan osaisi enemmän keskittyä niihin asioihin, mihin voi vaikuttaa ja jättäisi nämä muut sitten pienemmälle huomiolle.
PoistaTiedän hyvin tuon kuumottavan tunteen postin odottelusta. Kärsin edelleen tosi pahasta postiluukkutraumasta, vaikka vastaavia kirjeitä ei enää aikoihin olekaan tullut. Joka kerta kun postia tulee niin odottaa jotain uutta maailmanloppua. Mitä blogiini tulee - tilastomatikka on lohduttavaa. Se ei syyllistä eikä se painosta. Se näyttää joka kuukausi entistä paremmalta, se kertoo että mennään oikeaan suuntaan. Tietysti matka on vielä tosi pitkä, mutta kokonaispotti pienenee kuukausi toisensa jälkeen. Kaikin puolin koen että oma elämä on nykyään hallinnassa niin koti- kuin työrintamallakin. Olen myös hoitanut ulosoton ulkopuolella monta velkaa jo kondikseen. Hallinnantunteen lisäksi kaipaisin kuitenkin nykyistä enemmän vapaudentunnetta - ja tarkoitan sitä taloudellisen vapauden tunnetta. En kaipaa miljoonaa tilille, en edes kymppitonnia. Riittäisi että olisi pieni puskuri, jonka avulla tietäisin selviäväni jos jotain yllättävää tapahtuisi. Pieni puskuri, jonka avulla tietäisin että minulla on mahdollisuus tehdä jotain mukavaa niin halutessani, oli se mukava sitten ravintolaillallinen, netflix-tilaus, kylpylämatka tai vaikka uusien tennarien hankinta. Arkisia juttuja monelle (jopa yhteiskunnan tukien varassa eläville), mutta ei itsestäänselviä kaikille.
Poista