Raha sanoi puff!

No niin. Elämä tapahtui. Tässä kuussa mennyt ylimääräistä kulua reilut 1200 euroa. Miten voi kaikki osua yhteen kuuhun? Ei naurata. Varsinkin kun ne kohteet, mihin rahaa meni, ovat muutenkin olleet enemmän tai vähemmän kurjia. Kaikki on mennyt sellaisiin asioihin, joissa ei mietitä hintaa. Olin iloinen luottokelpoisuudestani, että saatoin vastata kysymykseen "mikä budjetti sulla on tähän..." yksinkertaisesti "ei sillä väliä, tehdään kaikki tarvittava".

Tämähän aiheutti sitten pienimuotoisen muutoksen omassa taloudessa, kun puskurit meni. Et onneksi puskurista onnistui maksamaan. Tai itseasiassa yhtä loppukuussa tullutta luottomaksua en ole vielä luotolta maksanut pois, koska se olisi vetänyt kuta kuinkin plusmiinusnollaan mun tilit. Mutta maksan sen huomenna palkasta. Mieli tekisi maksaa kaiken tämän lisäksi se suunniteltu summa kulutusluottoon, mutta eihän siinä ole mitään järkeä. Kyllä mun pitää jonkinlainen puskuri kasata, vaikkei ihan siihen tonniin asti noustakaan. 

Velkahaasteen tiedot kirjoitan vasta, kun nyt viimeisin saaga on saatu päätökseen. Siihenhän tämä eniten vaikuttaa. Eli maksan nyt palkkapäivänä vaan 550 euroa kulutusluottoon, jotta on varaa sit maksaa tulevaa kustannusta. Kun tiedän, miten paljon rahaa vielä menee, niin loput laitan sitten kiltisti kulutusluottoon myöhemmin. Mutta palautan sen viime kuun mukaisen tavoitteen tähän haasteeseen. Sen koen voivani toteuttaa eikä tarvi ottaa kauheaa stressiä. Toi 300 euroa on kuitenkin vaan kolmasosa kuukausittaisesta maksusta. Eli ei tämä viivästy paljoa.

Nämä kerrat kyllä korostaa sitä varautumisen tärkeyttä. Mulla voisi olla nyt yli tonnilla luottokorttivelkaa. Että sinänsä ollaan vielä tosi plussalla tässä hommassa.

Mutta tällaista tähän lokakuuhun. Olisikohan sitten potkittu päähän tarpeeksi ja olisi vähäksi aikaa kurjuus ohi. Posin kautta päätökseen (koetan kovasti keksiä): mä pystyn suoriutumaan näistä maksuista. Mulla on se mahdollisuus maksaa vähemmän kulutusluottoon, ilman että pitää anoa tai mitään. Mä pystyn maksamaan kyllä velkahaasteen aikataulun sisällä kaiken pois. Eli vuodessa. Ja, kaikki on lopulta ihan hyvin. Raha on vaan rahaa.

Homma etenee, vaikka juna välillä matelee

Alan toistamaan itseäni. Viilasin velkahaastetta. Mutta se oli tarpeeseen. Eli siis kun olen jo pari kk sit laittanut tavoitteeksi maks 3000e velkaa 05/23. Nyt näiden muidenkin välitavoitteiden summat on kokonaisvelkatavoitteet ja summat on linjassa. Maksettavaa on aina hitusen alla 900e/ kk. Hetki tuli pieni paniikki, että se on paljon. Mutta siis mähän yritän lyhentää yli 950e muutenkin. Eli hyvin selviän ja vielä pääsen taputtelemaan itseäni harteille kuinka ylitän tavoitteet.

Yksi tavoite, josta olen ylpeä toteutui tässäkin kuussa, vaikka tuli paljon laskuja, jotka tulee pari kertaa vuodessa. Eli olen maksanut laskut heti kun ne on tullut. Vaikka siis vasta kesällä aloin tonne tilille oikeasti kerätä vähän ekstraa. Tämä on itseasiassa tosi kiva. Tuntuu todella tyydyttävältä maksaa maksut heti pois. En tiedä miksi halusin aiemmin maksaa kaiken maksuliikenteen yhdessä syssyssä. Olisiko oppiminen lapsuudesta, kun muistan että usein kauppaan mennessä äiti otti mukaan laskupinon ja maksoi kerralla kaikki laskut eteisessä olevassa maksupaikassa. Nyt voin tehdä omalla tavalla. Nyt saan palkasta 300e tuolle tilille suunnitellusti ja siitä menee vaan sähkölasku kuun alkupäivinä. Tilille jää silti reilusti yli 300 e loppukuulle, josta sit maksuja voi maksella, kun niitä tippuu. Jee.  Feeling rich! 💰

Muutakin hyvää on lokakuussa. Kokonaisvelka vähenee reilusti alle 10t. Joskus aikanaan en muista missä keskustelussa, mutta tuttu sanoi: "Se nyt on ihan sama että mitä kautta on velkaa, jos se on alle 10t, kun sen maksaa miten päin vaan". Tuo tyyppi tuskin muistaa sanomaansa, mutta mun päähän se jäi. Tästä siis on monta vuotta. Olin silloin varmaan kaikkein heikoimmillani rahallisesti, kun ulosoton jälkeen rahaa jäi alle 1200 euroa. Sillä piti maksaa varmaan kymmentä lainaa ja omakotitalon menot. En oikein enää osaa ajatella, että miten ihmeessä se oli mahdollista. Silloin toki ajatus oli niin kiero, että kaikki mahdollinen luotto, minkä sai, oli tuloiksi laskettavaa tuloa ja ns. mun rahaa mitä voin käyttää. Silloin täysin velattomaksi pääsy oli mahdotonta, mutta tarrauduin jotenkin tohon 10tonniin. Se ei ollut absurdia.

Ja nyt mä olen siellä. Kokonaisvelka (pl asuntolaina, mutta mietitään  sitä vaikka itselleen vuokranmaksuna) on palkkapäivänä alle 10t. Kun muistelen tota menneisyyden lauseenkuulemista ja sitä tilannetta, niin täytyy sanoa, että elämä on muuttunut todella paljon. Ja olen siitä kokonaisuudessaan onnellinen. Tähän tilanteeseen pääsyyn on tarvinnut paljon päättäväisyyttä, mutta myös paljon onnea. Lähdin  pohtimaan, että mikä tässä nyt on parasta. Ja onnekseni huomasin, että se ei ollut numerot lainoissa. 

Tämä nyt voi kuulostaa todella hassulta, mutta asuinpaikastani olen ollut erittäin onnellinen tänä syksynä. En ehkä ihan niin kuin voisi uskoa, mutta koetan selittää. Asuin pitkän aikaa pakosta isossa kaupungissa. Töissä kun käytiin pääasiassa toimistolla ja sinne piti päästä järkiajassa. Ja mä vihasin asua kaupungissa. Aina olen lapsena asunut metsässä ja sinne oli kaipuu. Syksyisin inhosin kaupunkia eniten. Tunkkaisuutta ja kuraa. Ja sitä, että kun iltojen viiletessä vaihtui kotiasuksi paita ja hellyhansenin pitkät kalsarit, niin se oli aina yhtä pukemista ja riisumista, kun piti lähteä koirien kanssa iltapissalle. Kymmenen minuutin takia piti riisua just hyvin istuvat pitkät kalsarit, virittää päälle inhottavan nihkeät ja kuraiset ulkohousut ja mennä ulos kaiken syksysaasteen keskelle (miksi syksyisin kaupungit tuntuu likaisilta?). Ja sit ei kun sisälle yrittäen ottaa housut pois nätisti, etsiä niille housuille hyvä paikka ja sit sulloa kaikki muhkurat just oikein takaisin niihin hellyhansenihin. Kun ei siellä viitsinyt kalsareilla pomppia, kun oli ihmisiä, autoja, valoja, kuraa ja ahdasmielisyyttä. Isoimpana unelmana oli löytää koti, jossa ei tarvitse pihalle mennessä housuja. Sit alkoikin tapahtua, kun tuli etätyökulttuuri, ulosottovelat maksettu (kiitos työpaikasta jossa oli hyvä palkka ja joka pysyi) ja sitten en edes etsinyt kotia, mutta kohtalosta se mun eteen netissä tuli. Ja vielä pankki antoi vihreää valoa, vaikka ajattelin ja olin varma  ettei kukaan koskaan mua rahoita. Mutta se meni todella jouhevasti ja hyvin. Ja nyt. Sateinen syksyilta. Ja mä kävin iltapissalla koirien kanssa mun harmaat hellyhansenit ja huppari päällä. Kyllä mä elämässäni olen saavuttanut paljon ja tässä se kulminoitui. Olen niin onnellinen housuitta.

Onhan tässä elämässä ja velassa vielä punnerrettavaa. Kahteen suuntaan vielä velkaa ja jonkinlainen murros meneillään työelämässä. Mutta ehkä se on ihan hyvä, että tässä iässä mikään ei ole vielä valmista. Olisi tylsä loppumatka edessä tai sit vielä hurjempaa, että matka alkaisi olla lopussa. Matka siis jatkukoot tässä ihanassa epävalmiissa sekamelskassa. Ilman housuja.

Korkoja ja MAHTAVA oivallus!

Puolenkuun korkojen kirjautumisen pällistely suoritettu. Tällä kertaa ihan peukku vahvasti ylös. Jotenkin odotin viime kuulle reilua tiputusta korkoihin, kun kuitenkin korkojen maksun välillä olin maksanut yli 1400 euroa pois, mutta korothan vaan nousi. Silloin ei ollut kiva ylläri. Nyt onneksi kulutusluoton korko oli 13 euroa vähemmän kuin edellisenä kuuna. Eli se iso tiputus tuli sit tälle kuulle. Ihan kiva, kun päästiin reilusti alle 50 euroon. Ja kuluineen oli 52 euroa. Mulla kun on tällainen salainen perverssi (tai ei enää niin salainen) unelma, että saisin nyt kuukausittain kulutusluoton velan tippumaan yli 900 euroa ja sit yhteensä yli 960 euroa. Tässä kuussa ekstrana vaadittava maksaminen on tehty jo, kun se  oli kohtalaisen helppoa, kun tuli yhdet päivärahat, mutta ei se haastavaa tulevaisuudessakaan ole, jos korot laskee tuolleen.

Korot siis iso Jes! Nyt kun tästä näyttää muodostuvan tällainen hampurilaiskirjoitus (kuka senkin keksinyt, kun se on niin pinnalle liimattua höpötystä. Hyvä-kehityskohde - hyvä ajattelu. Ainakin itse tykkään, että palaute annetaan sellaisena kuin se on, eikä keksitä mitään hyvää sanottavaa tahalleen, jos on vaan valittamista. Säästyisi kaikilta aikaa. Ja jos joskus on hyvää sanottavaa,  niin ei tarvi sit odottaa sitä huonoa asiaa siihen kylkeen) niin mennään sillä. Pehmeä pohjasämpylä käsitelty. Mutta nyt se sitkeä ja verinen pihvi:

Olen täälläkin marmattanut töistä ja sinne vaikeasta paluusta. Ihan jo silleen, että mua itseäkin ärsyttää itseni, että olen negatiivinen. Yllärikseni huomasin, että ei se ollut vaan minä töihinpaluu tuskissani, vaan kun kerrankin avasin suuni, niin tajuttiin että meillä on koko tiimi samoilla fiiliksillä. Syksy on tehnyt kaikkien työstä tuskaa. Eli että meillä ei ole mitään yrityksen tai ylempien henkilöiden tukea ja me ei kukaan saada tehdä sitä työtä mihin meidät on palkattu, vaan joudutaan korjailemaan isompien pomojen osaamattomuutta. Yksinkertaisesti kukaan vastuussa oleva ihminen ei tee töitään ja ei kanna vastuuta. En ota kantaa, että mistä se johtuu, mua kiinnostaa vaan se, että se heijastuu suoraan lähemmäs kymmenen ihmisen päivittäiseen työhön ja hyvinvointiin siten, että useampi on katsonut muita töitä. 

Luin työhyvinvoinnista ymmärtääkseni tilannetta ja itseäni. Yhdessä tutkimuksessa oli tutkittu työelämää ja masentuneisuutta. Jotenkin ajatteli, että eniten ongelmia on niillä, joilla on paljon vastuuta. Olin väärässä. Eniten ahdistuneita ja masentuneita on siellä ruohonjuuritasolla, ei pomoissa. Ja suurin ongelma ei ole mikään palkka tai yhteiskunnallinen asema. Ei, vaan se suurin juttu on se, että pomoilla on enemmän valtaa päättää siitä työstään. Ja tajusin, että se tässä mättää. Että mullekin heitetään ihan randomisti ihan älytöntäkin työtä tehtäväksi (puhutaan asiakkaalle toista,  pistetään tekemään kolmatta ja oikeasti eniten huomiota tarvitsisi neljäs asia) ja sit lisäksi päivittäin jollekin tiimiläiselle tulee joku mukava pommi, mikä pitäisi hoitaa, kun jäänyt joltain hoitamatta. Itse jouduin esihenkilön puheille kun kieltäydyin yhdestä, mikä ei millään mittakaavalla ole mun homma. Mutta kun esihenkilö ei tiedä mun työstä mitään, niin sehän motkotti sen takia, kun joku muu oli musta valittanut ensin. Eipä tullut hyvä fiilis siitäkään, mutta osoitti vaan järjestelmän rikkonaisuuden.

No, mutta. Järjestettiin sitten jonkuntasoinen "kriisikokous", jossa oli ihan korkealtakin tasolta porukkaa. Nähtäväksi jää se, että tuleeko tästä mitään edistystä vai ei. Jos tämä korjataan vaan palkkaamalla uusia pomoja, joilla ei ole mitään tajua, mitä me tehdään, niin ei ole kamalan hyvä juttu. Vähän pelkään  että tohon mennään. En pidätä hengitystä. Itsellä aikalailla paukut käytetty tähän hommaan, mutta koetan antaa mahdollisuuden. Koska en halua jättää tiimikavereita pulaan, vaan ainakin olen sit yrittänyt kaiken, mitä kannattikin. Lupasin itselleni antaa aikaa tilanteen korjaamiseen jouluun asti.

Mutta sitten se hampurilaisen ihanan pehmeä päällyssämpylä, jossa on vielä jotain  syntisen epäterveellisen hyvää kastiketta ja laadukasta juustoa:

Tein mielenkiintoisen laskelman. Että jos olen vuoden loppuun töissä ja vaikka käytän tämän vuoden loput lomat työnantajan pakotuksesta/tai omasta halusta, niin kuitenkin ensivuodelle jo kertyneet lomat ja sit lomarahat on sellaiset, että joulukuussa jos ne maksetaan, niin se riittää kuittaamaan kulutusluoton kokonaan. Vitsit että nousi fiilikset kattoon. Mulla on lähellä päivämäärä, minkä jälkeen ei olisi yhtään huonoa lainaa. Se olisi jo tänä vuonna. Kolmantena palkkapäivänä tästä laskien. Jäisi vaan opintolaina ja asuntolaina. Mun vuosien velkapaskarämpiminen olisi ohi!  Ah. Vielä en ole vankilasta pois, mutta voi että kun tuntuu hyvältä se, että on tiedossa vapautuspäivä.

Jään tässä mielenkiinnosta seuraamaan, että mitä käy. Sinänsä ihana ajatella, että mun ei TARVI enää jäädä töihin. Mun taloudellinen tilanne olisi tosi hyvä, vaikka nettopalkka tippuisi 500 euroa. Olisi paljon enemmän vaihtoehtoja työksi, ja vieläpä mukavia ja kivoja. Opintolainan poismaksu ei ole tuon työn stressin arvoista. Sen maksun venyttämistä voi toteuttaa ihan hyvällä mielellä tarvittaessa. Aika jeeshän se silti olisi, että työolot paranisi sen verran, että töissä voisi olla ihan kiva olla. Sehän oli sitä koko kesän, nautin todella paljon, kun sai todella keskittyä vain siihen, mihin mut on palkattu. Tykkäsin aamuisin avata koneen ja lähteä tutkimaan kaikkia haasteita. Ja että sain todella paljon edistettyä kaikkea.

Huh. Kukapa uskoi, että tällaisella hampurilaisella on näin keventävä vaikutus.👏

Lokakuun sumuista itsepohdintaa

Mietin tuossa menneellä viikolla, että mitä olen oppinut rahasta, taloudesta ja ennakoinnista. Nämä olivat ajatuksia, joilla yritin etsiä positiivisuutta siihen kurjuuksien oloon, mikä mielen valtasi. Ja tottahan sekin oli, että se oli vain väliaikaista. Loman aikana tulleet pari jättimäistä, asiakkaaseen vaikuttavaa, ongelmaa sain lopulta korjattua. Tämä poisti massiivisen taakan niskalta. En voi ymmärtää, että jos ongelma huomattiin suunnilleen puolessa välissä lomaani, niin miten ihmeessä kukaan muu ei niitä lähtenyt korjaamaan. Olivat vain katsoneet, että "onpas haastava, enkä täysin ymmärrä" ja jättäneet sikseen. Itsellä oli sama ajatus, mutta ne oli vain pakko hoitaa. Eksistentiaalinen työkriisi nousi päälle ja tällä hetkellä sanon kovastikin vastaan, jos mulle koetetaan tunkea tehtäviä, jotka eivät mun työkuvaan kuulu. Mun mielestä sillä ei pitäisi olla mitään väliä, että "no kun sä osaat tän paremmin", vaan sillä pitäisi olla väliä, että mihin mut on palkattu. Katsotaan eteneekö tämä mihinkään. Laitoin oman mielen turvaksi kuitenkin jo exceliin rivit, milloin velan kautta koen, että on mahdollista irtisanoutua. Joulukuun jälkeen jos irtisanoutuisin, niin olisin kulutusluoton kanssa jo hyvässä jamassa. Ja opintolainastahan ei oikeasti tarvi huolehtia. Maaliskuun jälkeen saisin jo kuitattua kaikki velkani ja olisin aika turvallisilla vesillä. Tällöin olisi myös koulu aika pitkälti valmis. Eli täydellinen aika. Jotenkin toivoisin kuitenkin, että mulla olisi töissä edes joku, joka ymmärtäisi mun kannalta. Toistaiseksi jopa esihenkilöltä sain puhuttelun, kun kerrankin kieltäydyin yhdestä työtehtävästä, joka ei todellakaan ollut mun. Katsotaan miten sen asian kanssa hommat kehittyy, se tarina ei meinaa vielä ole lopussa. Miten tämä siis liittyi kaikkiin raha-asioihin, on se, että aikaisemmin olisin haistattanut hiljaa mielessäni pitkät ja lähtenyt työstä pois. Ihan sama, että mitä rahatilanteelleni olisi käynyt. Ajattelin ennen, että ratkon sitten niitä asioita, kun ne eteen tulee. Nyt jokseenkin työnsin kiukkuisuuden Teamsin mute-nappulan taakse ja tein hiljaa itsekseni kenellekään muulle puhumatta töitä.

No, mutta eihän mun ollut tarkoitus papattaa töistäni. Siellä just tällä hetkellä on aika leppoisaa, kun isot ongelmat sain ratkottua ja kalenteri näyttää siltä, että työpäiviin on saatu lisättyä hengitystauotkin. Piti puhuman taloudellisista opeista, joita olen oppinut tässä puolen vuoden aikana kun olen kirjoitellut. Muistutetaanpa mistä aloitettiin:

- Olin todella taitava kikkailemaan rahojen kanssa: mitä kannatti miltäkin kortilta maksaa, minne mikäkin euro piti laittaa, jotta selviäisin. Miten piti puhua esimerkiksi pankin kanssa, jotta onnistuin oman kotini ostamaan. Tämä suunnittelu oli kuitenkin erittäin lyhytnäköistä, koska ajatusmaailmani oli lähinnä ensi kuuhun ulottuvaa ja monet asiat oli, että "selvitetään sitten kun tulee eteen".

- Oli yksi pankkitili ja ehkä yksi säästötili, joiden välillä raha liikkui surutta ja suunnitelmitta. Maksut ja muut maksettiin kuun vaihteessa ja olin hirveän ylpeä siitä, että kaikki laskut tuli maksettua ajallaan. Tämä siis puoli vuotta sitten. Eli jos eräpäivä oli 15., niin maksoin sen ennen enkä jälkeen. Vielä vuosi sitten saatoin ihan surutta kikkailla yhdelle kuulle enemmän rahaa sillä, että annoin laskun luisua eräpäivän yli.

- Tulevaisuuden suunnitelmat olivat lähinnä sitä, että "palkka puhutaan nousemaan" ja että kyllä sitä rahaa aina lisää saa. Tämä on ollut mahdollisesti mun suurin virhe rahan kanssa. Vaikka mun palkka tosiaan on noussut todella paljon viimeisten parin vuoden aikana, niin silti edes tuhannen euron palkannousu ei aikaisemmin vaikuttanut mitenkään siihen, että olisin tullut paremmin toimeen tai että olisin saanut mitään säästöjä aikaiseksi. Eli palkannousulla ei ole mitään tekemistä taloudellisen tasapainon kanssa. Ei ainakaan mun elämässä.

Mitkä sitten on ne tärkeimmät tärpit  ja opit, mitä olen saanut:

- Suunnitelmallisuus. Eli ei ole kauaskatseista se, jos katsoo tulevaisuuteen kuukauden eteenpäin. Talouden suunnittelulla ei pidä olla mitään päättymäpäivää, vaan se on jatkumo. Varsinkin yksin elävän ihmisen vakuutus siitä, että ei tarvitse olla puolisoa, jotta pärjää. Isona huomiona se, että katselee esimerkiksi vuoden eteenpäin ei tee minusta tylsää ihmistä, jonka kaikki innovatiivisuus ja spontaanius on hiottu pois. Ei, vaan itseasiassa jonkunlainen suunnitelmallisuus on antanut enemmän tilaa liikkua.

- Taloudellisten asioiden pohtiminen ja maailman tilanteen seuraaminen siten, että miettii miten se vaikuttaa omaan itseen. Näistä esimerkkeinä kaksi kaikkein eniten tämän hetken arkeen vaikuttavia asioita: Olin nössö ja otin asuntolainaani korkosuojan. Totesin aikanani pankkitädille, että eihän tuo koron alhaisuus voi olla pysyvää. Minulla kuitenkin ISO asuntolaina ja sitä saa lyhennellä useamman vuoden. Että kyllä jotain tapahtuu, että korot nousee. Olen todella iloinen, että ei tarvitse hikipanta päässä katsella korkojen nousua. Minulla se on vähän päälle prosentin, no matter what. Eli jo siinä vaiheessa, kun ylitettiin 0,4% raja Euribor 12 kk, niin mun lainasta tuli yhtäkkiä huomattavasti halvempi kuin monen muun ihmisen lainasta. Tiedän sentilleen, mitä laina maksaa ja odotan innolla taas lainan tarkistuspäivää, kun tulee viesti, että "lainasi korko nousee xx% määrään, mutta koska sinulla on siihen katto, niin pidämme sen tässä". Toinen asia, mistä olen vielä enemmän ylpeä, on se, että seurasin sähkönhinnan nousua. Kun muutin tähän pidin ensin pörssisähköä itselläni. Tästä keskustelin pitkät pätkät edellisen sähköfirman kanssa. Tämä nainen selitti iloisesti minulle mikä kaikki vaikutti sähkönhintaan. Myönnän olevani idiootti, mutta siis en koskaan ollut ajatellut, että jos Tanskassa tuulee tai Ruotsissa tulvii, niin se vaikuttaa hintaan. Kuitenkin syksyllä 2021 seuratessani maailman tilannetta, tajusin, että nyt kannattaa ottaa määräaikainen. Otinkin ja toivottavasti talven ajan maksan sitä noin 5centtiä sähköstäni. Toki sähköä säästän, se nyt on ihan normi, oli se hinta mikä tahansa, mutta että ei tarvitse ainakaan toistaiseksi huolehtia sen hinnan noususta. Tästä olen kuitenkin tehnyt varasuunnitelman, että jos hinta jostain syystä nousisi, niin että miten sen kulun maksaisin. Koska sillä ostan mielenrauhan. Olen onnellisessa asemassa, kun voin sanoa, että kyllä minä siitä selviäisin.

- Erilliset tilit "lokerot", jonne rahaa aina palkkapäivänä laitan. On erittäin mielenrauhaa lisäävää, kun on rahat laitettu omiin lokeroihin. Aikaisemmin kävi usein esimerkiksi niin, että tilillä oli rahaa määrä x ja elin tietenkin sen mukaisesti. Sitten puolen kuun jälkeen huomaan, että koirien ruoka on loppu, että pitäisi se kyetä maksamaan. No, sehän ei tietenkään sopinut enää siihen mun aikaisempaan kulutussuunnitelmaan, joten rahaa napsittiin säästötililtä käyttöön. Nyt kun laskin sen, mitä eläimiin menee kuussa rahaa ei tule tätä ongelmaa. Ruokarahat ja bensarahat on laskettu erikseen, niin ei tule sitten tilannetta, että tuhlaisi ns. väärät rahat vääriin juttuihin. Olen itse niin idiootti, että elän sen mukaisesti minkä verran rahaa on kortilla. Jos siellä on 500 euroa, niin rahareikiä löytyy jokaisesta suunnasta. Jos siellä on 50 euroa, niin sitten miettii paljon tarkemmin, että mihin sitä rahaa syytää. Myönnän, että hitusen tuntuu kireältä eläminen, mutta alle vuoden päästä pystyn lisäämään kyllä hitusen höntsärahaa käyttöön. Se helpottaa.

- Tileistä erikseen mainittuna laskutili. En tiedä miksi se aluksi oli niin vaikea laittaa riittävä määrä kuukaudessa laskutilille. Ihan kun kulut olisi vähentyneet, jos tilille laittaisi pienemmän summan. Hönttöä aivojen toimintaa. Nyt siellä on kuukauden laskujen jälkeen 300 euroa. Tämä on minulle paljon, kun esimerkiksi vielä kesäkuussa siellä oli ehkä 20 euroa. Nyt pystyn maksamaan laskut heti kun ne verkkopankkiin tulee. Tämä tuntuu jotenkin erittäin kivalta. Lisäksi olen harkinnanvaraisesti napsinut sieltä rahaa. Tuhlasin viime kuussa 100 euroa. En ole tänä vuonna ostanut yhtään vaatekappaletta. Nyt ostin kaksi työpaitaa. Edelliset töissä käytetyt paidat joutuivat nuhjuisuuden takia höntsävaatekäyttöön kotiin ja vapaa-aikaan. Tämä oli ehkä tuhlausta, mutta tein silti. Toisena ostoksensa ostin lenkkarit. Tämä ei ollut tuhlausta. Olen aikanani ollut kohtalaisen pahassa onnettomuudessa, jossa selkä vaurioitui. Jos en heti, kun selkä alkaa oireilla, osta uusia lenkkareita, niin pahimmassa tapauksessa olen päätynyt ambulanssilla sairaalaan. Se maksaa paljon enemmän kuin lenkkarit ja sitä paitsi kaikki opiaatit aiheuttavat niin kamalan ummetuksen, että ei voi kestää. Yksillä lenkkareilla pystyy kävellä sen noin 1000 km, eli minun kävelyillä lenkkareita pitää ostaa 3-4 paria vuodessa. Tähän otin osittain rahan laskutililtä ja osittain puskurista. Tuntui itseasiassa tosi hyvältä ottaa osittain laskutililtä, että tämä on nyt vaan ylimääräinen lasku, joka pitää maksaa. Jatkan siis laskutilin kerryttämistä.

- Kuukauden kauppakäynnit kerralla. Olen nyt puolisen vuotta tilannut kuun alussa koko kuukaudelle ruoat kaappiin. Pääasiassa todella paljon menee pakkaseen (lihat, pakastevihannekset yms) ja tietenkin sitten huoneenlämpöön kuivatavarat (puuro, riisi, makaroni, kikherneet yms). Lisäksi eläinten tarvikkeet tilaan tai haen myös etukäteen. Enää ei ruoka lopu kesken kuun. Tämä helpottaa elämää monella tapaa: ei tule ostettua heräteostoksia, kun kaupassa ei tarvitse käydä usein. Kauppaan uppoaa rahaa aina enemmän kuin oli tarve. Eläinten ruoanostokset auttaa myös, että kaikkea on tarpeeksi. Sitten jos tekee mieli ostaa jotain erityistä heille, niin voi vaan napsaista heidän tililtään rahaa käyttöön ja tietää, että se on  ihan budjetissa. Vaikka nytkin itselleni jäi loppukuuksi rahaa jäljelle ruokaan ja päivittäistavaroihin 85 euroa, niin on oppinut, että se on aika iso raha. Jos oikein huonosti kävisi, niin kykenisin pärjäämään kaapeissa olevilla ruuilla ihan hyvin loppukuun. Eli loppujen lopuksi tuo on aika ruhtinaallinen raha, että 20 euroa viikossa voi ostaa mitä lystää. Esimerkiksi palkkapäivän kunniaksi ja ruoan hakureissulla otin mukaani kanakebabrullan. Joskus vaan täytyy saada syödä jotain mättöä. Ja se mahtui budjettiin. Olen sitä 50 euroa, mikä on tarkoitettu huvitteluun, käyttänyt myös tällaisen ruokakokemuksen hankkimiseen. Eli ihan riittävä summa. Vaikkakin aina vihonviimeinen viikko ennen palkkapäivää on rahat käytetty ja pitää kituuttaa. Onnea tuo se, että palauttaa vaikka pulloja (jos ollaan lenkillä, niin usein kerään tölkkejä. Ei siksi, että pitäisi rahaa välttämättä saada, vaan siksi että roskaaminen luontoon on rumaa ja väärin) ja on pari euroa siitä rahaa. Tällöin kaksi euroa kauppaan, esimerkiksi kahvikauramaidon hakemiseen, on ihan suunnaton summa. Pienet on ihmisen onnen hetket viikkoa ennen palkkapäivää.

Tämä kaikki muutos pääni sisällä ja siten käytökseen johtavana on vienyt aikaa ja monta "harjoituskierrosta". En vieläkään koe, että olisin mitenkään pro rahojeni kanssa, mutta uskon olevani aika hyvä nyt ainakin velanmaksun loppuun asti. Olen teoillani ostanut itselleni mielenrauhaa ja nopeuttanut ja järkeistänyt velanmaksua. Tässä on syy, että minulle ei välttämättä sovi mitkään budjetti- ja rahakirjat. Siellä mennään suoraan siihen, mikä on se pro vaihtoehto (jonkun henkilön mielestä ja näkökulmasta). Itse opin ja saan näitä asioita osaksi päivittäistä elämää vain siten, että pohdin ja ymmärrän nämä asiat itse. Ja nyt ollaan tässä vaiheessa, katsotaan vielä paljon on matkaa jäljellä.

Koen kuitenkin melko turvalliseksi oloni siinä mielessä, että massiivisia lainoja en ainakaan niin kepein perustein ala ottamaan kuin olen aikaisemmin ottanut. Silloin laina on ollut se mielenrauhan tuoja. Nyt ymmärtää, että ennakointi ja suunnittelu on se, mikä tuo mielenrauhan. En kuitenkaan sulje pois sitä, ettenkö voisi joutua esimerkiksi ulosottoon tai rahavaikeuksiin. En sentään niin ylpeäksi ole tullut, enkä haluakaan. Sinne voi joutua kuka tahansa, kun tilanteet menee sopivasti persiilleen. Ja ihan varmasti joskus voi tulla tilanne vielä eteen, että tarvitsen jonkunlaisen lainan. Ero menneisyyteen on kuitenkin se, että en katsele asioita enää putkinäöllä ja isoimpana ymmärryksenä se, että "lisää palkkaa" ei ole se mikä tuo autuaaksi. Se rauha, minkä olen jo tähän mennessä saavuttanut on ollut elämää muuttavaa ja olen siitä onnellinen ja kiitollinen.